Laukaan Talopalvelu Oy
banneritesti

Laukaan Talopalvelu Oy

Laukaan Talopalvelu Oy

Laukaan Talopalvelu Oy on vuonna 1988 perustettu laukaalainen kiinteistöjen kunnossapito- ja huoltopalveluja tarjoava yritys. Asiakkaitamme ovat pääosin asunto- ja kiinteistöosakeyhtiöt. Huollettavissa kohteissamme on sekä liike- ja teollisuusrakennuksia, hoiva- ja päiväkoteja, että kerros- ja rivitaloja. Yksittäiset kotitaloudet / omakotitaloasiakkaat ovat kuitenkin lisääntyneet viime vuosien aikana huomattavasti.

Vuonna 2001 saimme Laukaan vuoden yrittäjä -palkinnon suorittamastamme ansiokkaasta toiminnasta laukaalaisen elinkeinotoiminnan parissa. Yhtiön palveluksessa on 10 laukaalaista työntekijää. Sesonkiaikoina (kesä, talvi) työntekijämäärä kaksinkertaistuu. Henkilökuntamme on ammattitaitoista ja yritykseemme sitoutunutta, jolloin pystymme kehittämään toimintaamme eteenpäin suunnitelmallisesti ja pitkällä aikavälillä.

Laatimamme laatukäsikirjan keskeisenä tarkoituksena on kehittää toimintaamme jatkuvasti niin, että täytämme asiakkaiden nykyiset ja tulevat tarpeet, sekä odotukset sopimuksen tai työtilauksen tason mukaisesti. Toiminnassamme pyrimme palvelemaan asiakastamme niin, että pääsemme pitkäaikaisiin luottamuksellisiin asiakasssuhteisiin. Asiakassuhde on meille sitoutumista yhteisiin arvoihin ja toimintatapoihin, luottamusta, molemminpuolista yhteistyötä, sekä yhteisiä tavoitteita yhteisen päämäärän saavuttamiseksi.

Ota yhteyttäOmaTupa

Ota yhteyttä

    Olen kiinnostunut:KiinteistöhuoltoKonetyötOmaTupa